Caro ja Willenskraft Acca

Olen Pirjo Taskinen ja asun Kirkkonummella.

Koiraharrastus alkoi v. 1983 ja kaksi vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen Willenskraft pentue.

Tällä hetkellä perheeseen kuuluu minun ja mieheni lisäksi kuusi saksanpaimenkoiraa sekä terrierit jackrusseli narttu Ebba, cairnterrieri Kerttu, jackrusseli Juli ja uusin tulokkaamme jackrusseli Rasse.

Palveluskoiralajeista olemme harrastaneet metsäjälkeä, henkilöhakua ja suojelua. Olemme myös kilpailleet kaikissa näissä lajeissa.

Kasvatan sekä sekalinjaisia että käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria pyrkimyksenä pitää koirat ulkomuodoltaan ja rakenteeltaan rotumääritelmän mukaisina luonnetta ja terveyttä unohtamatta.

Kasvattejani toimii työkäytössä, harrastuspuolella ja tavallisina perhekoirina eli pyrin koirissa monipuolisuuteen, en vain yhteen ominaisuuteen.

Caro

W. Acca

Kennel Willenskraft